Ajatuksia syövästä ja liikunnasta

Syöpä ja liikunta. Moni varmaan ajattelee, että miten ne sopii yhteen. Stereotyyppinen kuva syöpäpotilaasta voi olla sängyssä hauraana makaava tyyppi, joka juuri ja juuri ehkä jaksaa vessassa käydä. No, nykyäänhän onneksi asia ei ole useinkaan näin, vaan ihminen voi sairastaa syöpää, mutta pystyy silti elämään suht normaalia elämää. Syöpä ei monestikaan näy päälle päin, vaan kuka tahansa kaupungilla vastaan tuleva voi sairastaa syöpää.

Pitkällä aamulenkillä Tessan kanssa

Kun sain kesällä tiedon, että syöpäni on levinnyt, kysyin (tai itse asiassa parempi puoliskoni kysyi), kuinka paljon ja minkälaista liikuntaa voi harrastaa. Lääkäri vastasi, että voin liikkua kunnon ja jaksamisen mukaan. Tätä ajatusta olenkin sitten pitänyt mielessä. Onneksi olen ollut tähän mennessä niin hyvässä kunnossa sytostaattihoitojen jälkeenkin, että olen jaksanut käydä Tessan kanssa lenkillä. Ainoastaan muutamana päivänä olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut lähteä ulos tai edes pukea vaatteita päälle. Välillä lenkit ovat toki olleet hidasta köpöttelyä, mutta sitten taas on ollut parempia päiviä, jolloin olen viipottanut jo aika reipastakin vauhtia. Nyt on ollut pidempi tauko sytostaateista, ja parempi puoliskoni huomattikin tässä jokin aika sitten, että nyt alkaa olla jo se normivauhti, kun hän ei oikein enää pysy perässä. :)

Syksyn tullen aloitin myös muita säännöllisiä liikuntaharrastuksia. Syyskuun alussa alkoi rintasyöpänaisten jumppa, jota on 1½ tuntia kerran viikossa. Tavallisesti tuo tuntuisi liian iisiltä ja rauhalliselta, mutta tässä tilanteessa se on juuri sitä mitä tarvitsen. Jumppa on suunniteltu niille, jotka ovat läpikäyneet rintasyöpäleikkauksen ja mahdollisesti myös imusolmukkeiden poiston. Siinä tehdään paljon liikkeitä, jotka avaavat rintakehää ja laittavat imunestekierron liikkeelle. Myös lihaskuntoliikkeitä tehdään, mutta kevyesti, ja keskitytään keskivartalon lihaksiin. Lopussa on aina venyttely ja rentoutus, jossa melkein poikkeuksetta torkahdan.

Aamulenkiltä tämäkin. Tyyntä ennen myrskyä

Toinen harrastus, minkä parissa jatkan, on rivitanssi. Siinä tulee käytettyä sekä kroppaa että päätä, kun täytyy keskittyä muistamaan askeleet. Rivitanssi on hyvää myös esim. luustolle, sillä kaikenlaiset hypyt vahvistavat luustoa. Jostain kuulin myös, että hyppiminen nostaa valkosoluarvoja, joten se on erityisen hyödyllistä silloin, kun sytostaatit niitä laskevat.

Vaikka tunnen oloni yleensä ottaen melko pirteäksi ja pystyn liikkumaan ja elämään aika normaalisti, täytyy kuitenkin itselleen myöntää, että oman kehon kapasiteetti on rajallinen. Ihan kaikkea en jaksa tehdä, esimerkiksi rasittavampaa lihaskuntotreeniä. Täytyy vain hyväksyä, että tällä hetkellä tilanne on tämä ja antaa kehon myös levätä eikä vaatia siltä liikoja. Kovasti tekisi mieli kokeilla kahvakuulailua ja muuta kovempaa treeniä, mutta vielä se on jäänyt.

Kehonkuva ja ylipäätään ajatukset omasta kehosta ovat kyllä muuttuneet paljon sairastumisen myötä. Kun vielä keväällä mietin lähinnä miltä kroppa näyttää, paljonko painan ja paljonko saan lihasta kasvatettua, nyt ajattelen sitä, miten voittaisin kropassani mylläävän vihollisen, pysyisin terveenä ja voisin hyvin. Ulkonäkö on sivuseikka, kun on kyse terveydestä.

Hoitoputkessa

Tarkoitukseni on ollut jo pitkän aikaa päivittää tänne blogiin jonkinlaista tilannetiedotusta. Ei vain jotenkaan ole ollut voimia ja inspiraatiota kirjoittaa. Ja tuntuu, että on tapahtunut niin kaikenlaista, että tekstiä tulisi aika paljon. Mutta nyt yritän tiivistää jonkinlaisen koosteen viimeisestä 1½ kuukaudesta.

Sytostaattihoitoja, tarkemmin sanottuna Taxotere -hoitoa on nyt takana neljä. Alunperin oli tarkoitus, että saisin sitä kuusi kertaa, mutta myöhemmin määrää lisättiin yhdeksään, sillä saan kerralla vähän laimeamman annoksen. Tähän asti hoitoja on ollut viikon välein, välissä vähän pidempi, kahden viikon tauko. Nyt ilmeisesti hoitovälejä pidennetään niin, että välissä on kaksi viikkoa.

Hoitojen aikana olen voinut välillä paremmin, välillä huonommin. Ensimmäiset kaksi kertaa menivät melko hyvin, toki sivuvaikutuksia, kuten vatsan turvotusta, ummetusta, limakalvo-oireita ja väsymystä tuli, mutta niistä selvisi aika hyvin lääkkeiden avulla. Kolmas kerta olikin sitten jo pahempi, suu oli kuiva, ärtynyt ja suuhun tuli rakkoja jos söi jotakin liian voimakasta. Hoidot vaikuttavat myös makuaistiin, ja tuntuikin, että joko ruuat maistuivat pahvilta, tai sitten liian makeilta tai kitkeriltä. Mm. Fazerin sinistä en voinut jossain vaiheessa syödä, koska se maistui tuliselta! Kaikkein pahimmat sivuvaikutukset taisivat tulla kuitenkin kortisonista, mitä söin muutaman viikon ajan jatkuvasti. Se vei yöunet niin, etten lopulta nukkunut kuin pari tuntia yössä. Siinä vaiheessa sain onneksi lopettaa kortisonin.

Niin, ovathan ne hiuksetkin lähteneet, tai melkein kokonaan ainakin. Kolmannen hoidon jälkeen hiuksia alkoi pikku hiljaa lähtemään ja jossain vaiheessa niitä alkoi lähteä semmoisella vauhdilla, että vedin hiukset miehen koneella lyhyeksi. Vielä on muutama haiven päässä, se on kuin vaaleaa vauvantukkaa. Olen välillä kulkenut ihan paljain päin, mutta pahimmilla helteillä olen pitänyt huivia päässä, ettei päänahka pala.

Mutta se, mikä pitää mielen korkealla ja antaa puhtia hoitoihin menemiseen, on tieto siitä, että hoidot tehoavat. Jo ensimmäisen hoidon jälkeen maksa-arvot lähtivät laskuun, ja ne ovat laskeneet nyt tasaisesti joka hoidon jälkeen. Afos -arvo on jo viitearvojen sisällä, ja Alat -arvokin on tullut reippaasti alas, ja lähestyy myös viitearvon ylärajaa. Eli lääkärien mukaan hoidolla on hyvä vaste. Kuulemma ärhäkkäästi leviävä syöpä myös reagoi herkästi sytostaatteihin, sillä sytostaatit tehoavat parhaiten nopeasti jakautuviin soluihin.

Viime viikolla tuli vähän takapakkia. Tiistaina olisi pitänyt olla viides hoitokerta, mutta sitä siirrettiin, sillä valkosoluarvot olivat romahtaneet tosi alas, tarkemmin sanottuna neutrofiilit. Silloin on vastustuskyky todella alhaalla ja voi saada herkästi kaikenlaisia infektioita. Minua varoitettiinkin, että täytyy olla varovainen, eikä saisi viettää aikaa julkisilla paikoilla, ja jos tulee kuumetta ja se nousee yli 38, silloin täytyy ottaa heti yhteyttä. No, minun tuurillanihan kuume nousi heti seuraavana päivänä. Kävin verikokeissa ja keuhkokuvassa, kaikki ok, sain antibioottikuurin ja seuraavalle päivälle verikoeajan, sillä tulehdusarvot voivat nousta viiveellä. Seuraavana yönä kuume nousi taas, ja menin päivystykseen ja sieltä aamulla onkolologian osastolle, Tulehdusarvot olivat edelleen normaalit, mutta neutrofiilit olivat laskeneet aina vain alemmas, joten minut laitettiin osastolle eristyshuoneeseen. Vietin siellä pari päivää, ja perjantaina pääsin pois, kun valkosoluarvot olivat taas normaalit. Kuume ei kuitenkaan hellittänyt, joten menin tänään taas verikokeeseen ja kävin lääkärin juttusilla. Aloitin taas kortisonin syömisen, sillä se oli auttanut edellisellä kerralla, kun minulla oli kuumetta.

Ei tätä stooria voi näköjään kovin lyhyeksi tiivistää. Ja tässä oli vain tämä fyysinen puoli, hoidot ja niiden fyysiset vaikutukset. Henkinen puoli taitaa vaatia ihan oman postauksen.

Taisteluun!

Sain maanantaina tulokset tutkimuksista ja koepalan otosta. Olin yrittänyt henkisesti valmistautua huonoihinkin uutisiin, ja niitähän sieltä sitten tuli. Eli sairastan levinnyttä rintasyöpää. Syöpä on levinnyt maksaan ja luustoon, ja on ilmeisesti agressiivisempaa laatua kuin silloin 5 vuotta sitten kun rintasyöpään sairastuin. Hoitona on nyt ainakin aluksi sytostaattihoidot, jotka alkavat huomenna.

Kolme viikkoa oli pitkä aika odottaa tuloksia ja niiden aikana päässä pyöri jos jonkinlaisia ajatuksia. Yritin ajatella positiivisesti mutta myös valmistautua huonoihin uutisiin. Mutta oli se silti järkytys kuulla se pahin mahdollinen uutinen lääkärin suusta ja kohdata totuus ja mitä siitä seuraa. On vaikea ymmärtää, että sisälläni myllää syöpäsoluja jotka mm. syövät luustoani. Viime aikoihin asti olen myös voinut aika hyvin, ainoastaan selkäkivut häiritsivät. Nyt viikko sitten alkoi kuumeilu, joka ilmeisesti oli sitten syövästä johtuvaa. Siinä vaiheessa kyllä alkoi jo miettimään, että nyt taitaa olla tosi kyseessä.

Vaikka tieto syövästä pelottaa ja ahdistaa, tavallaan nyt on helpompi olla, kun tietää. Ei tarvitse jossitella eikä odotella, vaan nyt voidaan asialle tehdä jotain. Suurena apuna tämän kaiken keskellä ovat olleet rakkaat ihmiset, mies, sisko, muu perhe ja ystävät, jotka ovat tukeneet ja osoittaneet välittävänsä. Ilman heidän apuaan tätä kaikkea olisi paljon vaikeampi kestää.

Huomenna siis alkaa taistelu sitä syövän pirulaista vastaan. Saan nyt alkuun kolme kertaa sytostaatteja viikon välein, jonka jälkeen on vähän pidempi tauko, jolloin kuvataan ja katsotaan, onko hoidoista ollut apua. Sitten jatketaan vielä toisella kolmen satsilla. Rankalta tuo tahti tuntuu, mutta kestettävä se vain on. Ja onhan se hyvä, että nyt ammutaan täydeltä laidalta eikä jäädä odottelemaan syövän leviämistä. Tiedän viime kerrasta, miten rankkoja sytot ovat, mutta nyt saan ihan eri sytostaattia kuin viimeksi, joten sivuvaikutuksetkin ovat vähän erilaisia. Huominen kyllä pelottaa ja jännittää, mutta nyt on vain mentävä rohkeasti tulta päin ja taisteltava. Ei auta piilottaa päätään pensaaseen ja odottaa, että kaikki menee itsestään ohi.

Ne, jotka haluavat lukea pirteää ja inspiroivaa treeniblogia, varmaankin jättävät tästä lähtien tämän blogin lukematta. Mutta ajattelin silti kertoa tänne vähän kuulumisiani silloin tällöin, vaikka treeneistä raportoiminen saattaakin jäädä lähitulevaisuudessa vähemmälle. Lääkärin mukaan voin kuitenkin harrastaa liikuntaa vointini mukaan, ja toivottavasti pystyn näin tekemäänkin hoitojen välissä. Tänään iloitsin siitä kun tauon jälkeen jaksoin taas lähteä koiran kanssa lenkille. Eipä sitä urheiluksi oikein voinut sanoa, sykekään ei varmaan paljon noussut, mutta minä nautin ulkoilmasta ja reippailusta ja mun ja Tessan välisestä hetkestä.

Tämä tällä kertaa, taisi tulla aikamoista tajunnanvirtaa ja ilman kuvia, joten ei kovin lukijaystävällistä. Nyt varmaan täytyisi pikku hiljaa hipsiä yöpuulle, että jaksaa aamulla aikaisin lähteä kohti sairaalaa. Pitäkää mulle peukkuja, että kaikki menee hyvin!

Väliaikatietoja

Mietin jonkin aikaa, mitä tänne blogiini kirjoittaisin, vai kirjoitanko mitään. Kävin keskiviikkona lääkärissä kuuntelemassa kokeiden tulokset, ja uutiset eivät olleet kovin rohkaisevia. Lisätutkimuksia tarvitaan, ja olenkin nyt ravannut keskussairaalassa jos jonkinlaisessa kokeessa ja ensi viikolla meno jatkuu. Löydökset voivat parhaassa tapauksessa olla jotain hyvänlaatuista, mutta lääkäri sanoi myös, että kannattaa varautua myös siihen pahimpaan vaihtoehtoon, eli siihen, että syöpä on levinnyt.

Nyt on vähän omituinen fiilis. Toisaalta haluaisin tulokset ja varmuuden heti, toisaalta en halua tietää ja haluaisin olla autuaan tietämätön kaikesta niin pitkään kuin mahdollista. Toisaalta yritän ajatella positiivisesti, mutta en voi sille mitään, että ne epätoivoisetkin ajatukset pukkaa pintaan. Pelottaa aivan hirveästi.

Pari viikkoa menee, ennen kuin saan lopulliset tulokset. Sitten täytyy katsoa, miten tästä eteenpäin jatketaan, sekä elämässä yleensä että tämän blogin suhteen.

Valinnan edessä

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, olen ajatellut ottaa kesän ajaksi PT:n. Fitfarmin Lite Inshape nettivalmennus oli mielestäni hyvä, ja antoi hyvät ohjeet ruokavalion ja treenin laittamiseksi oikeaan suuntaan. Välillä olen kuitenkin miettinyt, treenaanko tarpeeksi tehokkaasti ja aivan oikealla tekniikalla. Videoiden katsominen ja ohjeiden lukeminen vie tiettyyn pisteeseen, mutta haluaisin, että joku oikeasti katsoisi joskus vierestä, teenkö liikkeet oikein ja antaisi vinkkejä sekä treenin että ruokavalion suhteen. Nettivalmennukset on kuitenkin suunniteltu sopimaan isommalle porukalle, eikä niitä ole räätälöity tietyn yksilön tarpeeseen.

Tuossa siis vähän taustaa syihin, miksi haluaisin PT:n ottaa. Nyt kesällä olisi aikaa paneutua treeniin oikein kunnolla, ja kuten aiemmin mainitsin, se olisi myös tavallaan palkintona sille, että olen pysynyt terveenä 5 vuotta rintasyöpään sairastumisen jälkeen.

Olen tässä pohtinut, mistä PT:n hankkisin, omalta salilta, vai jonkun muun, mutta tänään pakkaan heitettiin vielä yksi kortti, joka pisti miettimään uutta vaihtoehtoa. Saimme tykypäivän yhteydessä mahdollisuuden varata ajan ilmaiseen fustra demotuntiin, ja minä käytin tuon mahdollisuuden tänä aamuna. Tein fustraohjaajan kanssa erilaisia liikkeitä, jotka treenasivat liikkuvuutta, lihaskuntoa ja ennen kaikkea vartalon ja vatsalihasten hallintaa. Fustra vaikutti todella mielenkiintoiselta ja todella haastavalta. Olen aikaisemmin katsellut salillani fustraajien menoa, ja tiennyt kyllä, että päälle päin helpon näköinen liike ei olekaan oikeasti niin helppo. Tänään sain sen itse kokea! Lisää tietoa fustrasta löytyy esim. meidän salin nettisivuilta ja Fustra Finlandin sivuilta.

Nyt siis mietin, että otanko ihan perus PT:n kolmeksi kuukaudeksi vai ottaisinko viiden viikon fustraohjelman? Molempiin kuuluu alku- ja lopputestit, sekä ravinto-ohjelma, ja molemmissa voi parantaa lihaskuntoa ja tiristää ylimääräisiä rasvoja pois. Fustrassa olisi se lisä, että siinä keskitytään enemmän liikkuvuuteen ja oikeisiin asentoihin, ja se auttaisi esim. niska- ja hartiavaivoihin paremmin kuin tavallinen salitreeni. Voih, valintoja, valintoja! No, kuulemma voi kesken ohjelmaakin vaihtaa, jos muuttaa mielensä, ja mikä estää ottamasta nyt esim. tavallista pt:tä ja myöhemmin voisi kokeilla fustraa, tai toisinpäin? Ja valitsen kumman tahansa, en kovin pahasti metsään voi mennä. Eiköhän molemmilla tuloksia tulisi.

Takaisin ruotuun ja tulevaisuuden suunnitelmia

Viime viikot ovat menneet aika rennolla ruokavaliolla. Amsterdamin reissulla ei kaloreita laskettu ja sen jälkeen on ollut jos jonkinlaisia kissanristiäisiä ja koiran synttäreitä, ja tietenkin äitienpäivä kakkuineen.

Tessa täytti viime viikolla 2 vuotta, ja pitihän sitä kakun kera juhlistaa. Tessa kyllä hallitsee kameralle poseerauksen, vai mitä?

Äitienpäivää vietettiin koko perheen voimin kotopuolessa. Äiti teki kakkunsa itse, paitsi että minä hoidin koristelupuolen. Herkullista oli, niin kuin aina!

Tällä viikolla olen pyrkinyt palaamaan takaisin noudattamaan Liten ruokavaliota, ainakin pääpiirteissään. Tänään tein poikkeuksen, sillä tapasin ystäviä uudessa Vaasalaisessa kahvilassa nimeltä Ylikiva. Otin suolaisen vohvelin kinkku-fetatäytteellä. Tarjolla oli kaikenlaista kakkua ja piirakkaa, joten tuo vohveli ei varmastikaan ollut se huonoin vaihtoehto. Oli hyvää, ja paikka oli tosiaan  ylikiva, kodikas ja tilava. Täytyy mennä toistekin.

Sitten niihin tulevaisuuden suunnitelmiin, tai oikeastaan kesäsuunnitelmiin. Olen tässä jo jonkin aikaa haaveillut, että olisi kiva ottaa jossain vaiheessa PT hetkeksi aikaa. Päätin, että kun saan onkologiselta terveen paperit 5-vuotistarkastuksen jälkeen, otan "palkinnoksi" PT:n. Viimeinen kontrolli oli huhtikuussa, tai sen olisi pitänyt olla viimeinen kontrolli, mutta ei nyt sitten ollutkaan. Maksa-arvoni olivat koholla, ja jouduin vielä käymään ylimääräisissä kokeissa ja tutkimuksissa. Ensi viikolla on lääkärille uusi aika. Uskon ja toivon, että sieltä tulee hyviä uutisia, ja sen jälkeen alan tosissaan miettimään tätä PT hommaa.

En nyt vain vielä oikein tiedä, mistä PT:n hankkisin, kuka olisi hyvä ja mistä kannattaisi kysellä. Omalla salillani, WSC:llä on PT -palveluita myös, ja niillä näyttää jopa nyt olevan jotain pakettitarjouksia. Olisi kuitenkin kiva kuulla muiden kokemuksia, ennen kuin teen päätöksiä. Joten hei Vaasalaiset, onko teillä kokemuksia hyvistä personal trainereista Vaasan seudulla? Tai sitten huonoja kokemuksia, kertokaa niistäkin. Toki tuossa, niinkuin monessa muussakin asiassa, henkilökemioilla on suuri vaikutus, yksi tykkää yhdestä ja toinen ihan toisenlaisesta. Ajattelin, että 3 kuukautta voisi olla sopiva aika, siinä ehtii jo tehdä vaikka mitä, ja edistystä pitäisi huomata varmasti.

Eli pistäkää kommenttia, jos tiedätte hyviä personal trainereita, tai jos teillä on antaa muita vinkkejä!

Reissunainen kotona taas

Bloggailutauko on venähtänyt pariin viikkoon. On tullut reissauttua pariinkin otteeseen, eikä muka ole ehtinyt tänne kirjoittamaan. Ensin kävin viikonloppuvisiitillä vanhempien luona, kylläkin vähän ikävämmissä merkeissä, nimittäin enon hautajaisissa. Oli kuitenkin kiva nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, ja viettää aikaa kotopuolessa. Parit juoksulenkitkin tuli tehtyä, vähän outoa se oli ilman koiraa, sillä Tessa jäi paremman puoliskon hoiviin Vaasaan.

Näissä maalaismaisemissa lenkkeilin, eikä tainnut tulla kummallakaan lenkillä yhtäkään autoa vastaan. :) Toinen lenkki oli ihan tavallinen, rauhallinen hölköttelylenkki. Toisella kerralla tein intervallitreenin: juoksin 1-2 pylvään väliä ja kävelin 1-2 väliä. Tehokasta oli, seuraavana päivänä säären etuosassa tuntui.

Kun tältä ekalta reissulta palasin, niin muutaman päivän päästä lähdinkin toiselle reissulle. Lähdimme neljän ystävän porukalla Amsterdamiin vappuaattona, ja vietimme siellä muutaman päivän. Amsterdam vaikutti kivalta kaupungilta, päällimmäisenä jäi mieleen kanavat, polkupyörät ja kissat. Reissu oli oikein onnistunut, otimme rennosti, shoppailimme, kävimme parissa museossa ja söimme hyvin. Tuli syötyä mm. intialaista, kiinalaista ja italialaista ruokaa, ja toki hollantilaisiakin herkkuja.

Kiinalaisessa otimme vähän kaikkea, tässä osa herkuista

Coladatrio

Reissussa jäi treenaaminen vähemmälle, mitä nyt päivät pitkät kävelimme kaupungilla. Amsterdam vaikutti mukavan kompaktilta, joka puolelle pääsi kävellen. Emme kertaakaan käyttäneet julkisia kulkuneuvoja kaupungin sisällä.

Eilen palasin salitreenin pariin, ja tänään aloitin puutarhanhoitokauden meidän viljelypalstalla. Olemme viitisen vuotta sitä viljelleet, ja tänäkin vuonna sinne on tarkoitus laittaa kaikenlaista, esim. perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, tilliä, salaattia, papua jne. Maan kääntäminen jäi syksyllä tekemättä, joten aloitin tänään sen urakan.

Reilussa puolessatoista tunnissa sain vähän yli puolet käännettyä. Kyllä se liikunnasta kävi! Toivottavasti pian ilmat lämpenee, niin pääsee kylvöhommiin.